Thitz Jimmy

Leppävirran helluntaiseurakunta

  • yleiset tilaisuudet seurakunnassa
  • tilaisuudet kodeissa (solut, kotikokoukset yms)
  • Mahdolliset  vierailualueet: koko Suomi 

Olen 56-vuotias evankelista, ja tulin uskoon 1982. Ennen Herran työhön lähtöä toimin ja tein työtä metallialalla. Ensin minut siunattiin vanhimmistoon ja myöhemmin,1.10.2000, evankelistaksi. Toimin aluksi seurakunnan tehtävissä oman toimeni ohella. Siirryin kuitenkin osa-aikaiseksi seurakunnan työntekijäksi maaliskuussa 2002 ja samalla jäin pois maallisesta työstäni. Työni seurakunnassa sisältää muun muassa vastuuta kokouksista, sielunhoitoa, ympäristötyötä, koulutyötä yhdessä koulutyöntekijän kanssa, kotikokouksia. Olen ollut mukana myös seurakunnan Venäjälle suuntautuvassa evankeliointi- ja julistustyössä.

Perheeseeni kuuluu vaimo Saara, joka on ollut 20 vuotta lähetystyössä Bangladeshissa, ja 22-vuotias tytär. Meillä on vaimoni kanssa näky maamme evankelioinnista - hätä hukkuvista sieluista. Olemme yhdessä toimineet niin oman seurakunnan keskellä kuin myös vierailleet muutamissa ympäristöseurakunnissa. Jatkossakin olemme pyydettäessä valmiit palvelemaan seurakuntia. Koemme, että Herran on kutsunut meidät voittamaan sieluja ja rukoilemaan sairaiden ja kärsivien puolesta. Sain kutsun Herran työhön jo maallisessa työssä ollessani vuosia sitten, ja näky on vahvistunut ja jano Jumalan valtakunnan työhön on kasvanut.