Tammikuun lopulla parikymmentä eri-ikäistä evankelistaa ja siitä kiinnostunutta kokoontui Uudenmaan evankelistojen alueelliseen rakentumispäivään Malmin Saalem-seurakuntaan. Evankelistat jakoivat kokemuksiaan ja saivat rohkaisua kutsumuksessaan. He käyttivät runsaasti aikaa myös keskinäiseen tutustumiseen ja yhteyden rakentamiseen.


Veteraanievankelista ja entinen Sisälähetyssihteeri Jussi Jokisaari totesi, että saarnatuolista kuulee harvoin opetettavan kuinka ihminen johdatetaan uskoon. Uskostaan kertominen on kuitenkin jokaisen tehtävä.
- Kun tavallinen riviuskova voittaa yhden sielun Jeesukselle, tulee fiilis, että tätä täytyy saada lisää!
Suur-Helsingin yhteysevankelistaksi siunattu Timo Tikka muistutti, ettei ole olemassa osa-aikaisia kristittyjä. Jokainen uskova voi olla Jeesuksen todistaja maallisenkin työnsä kautta.
Hyvä Sanoma ry:n koordinaattori Helena Kärkkäinen kertoi yhdistyksen toimintamuodoista. Hän esitteli myös pienten seurakuntien haasteita evankelioinnissa ja ratkaisuehdotuksia niihin. Kärkkäinen kannusti seurakuntia vahvistamaan alueellista yhteistyötä siten, että isommat seurakunnat auttaisivat pienempiä vaikkapa adoptoimalla "kummiseurakunnan".
Päivän lopuksi evankelistaväki jalkautui Malmin kauppakeskukseen jakamaan Hyvä Sanoma -lehtiä ja kutsuja samana iltana pidettyyn nuorteniltaan. Päivä oli rohkaiseva ja lämminhenkinen alku pääkaupunkiseudun evankelistojen yhteistyön vahvistamiselle.
Sari Nuutinen