Täällä ihmisten maailmassa on erilaisia ihmisiä. Yhteisen telluksemme pinnalla tepastelee yli kuusi miljardia ihmistä. Tässä suunnattomassa joukossa ei ole kahta täysin samanlaista! Se on väkevä todiste Luojamme ja Taivaallisen Isämme luomistyön hienoudesta. Olemme siis uniikkikappaleita. On hienoa ajatella, että olemme ainutlaatuisia, emme kloonattuja vaan yksilöitä. Luojamme on varustanut jokaisen luotunsa henkilökohtaisilla ominaisuuksilla. Isämme ei tee tusinatyötä! Hänen suunnittelutaidollaan ja teoillaan ei ole rajoja.
Vaikka olemme erilaisia, meissä on myös paljon yhtäläisyyksiä. Mainitsen muutaman:
Ensiksi, olemme kaikki syntisiä, Jumalan hyvän tahdon ja suunnitelman hyljänneitä. "Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla" (Room. 3:23).
Toiseksi, olemme kaikki Jumalan edessä köyhiä. "Kukaan ei voi veljeänsä lunastaa eikä hänestä Jumalalle sovitusmaksua maksaa. Sillä hänen sielunsa lunastus on ylen kallis ja jää iäti suorittamatta." (Ps. 49: 8,9.)
Kolmanneksi, olemme kaikki orjia. "Totisesti, totisesti minä sanon teille: jokainen, joka tekee syntiä, on synnin orja" (Joh. 8:34). Edellä mainitut Raamatun sanat osoittavat, että jokainen ihminen on Jumalan edessä rutiköyhä. Yhdelläkään ihmisellä ei ole valuuttaa, jolla pystyisi hankkimaan itselleen kirkkauden puvun. Yksikään ei voi lunastaa tai ostaa sisäistä vapautta. Olemme ylipääsemättömän ongelman edessä.
Mutta onneksi on Kristus! Hänestä sanotaan: "Sillä te tunnette meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armon, että hän, vaikka oli rikas, tuli teidän tähtenne köyhäksi, että te hänen köyhyydestään rikastuisitte" (2. Kor. 8:9). Kun ihminen oli ajautunut umpikujaan, lähetti Jumala Poikansa avuksemme. Jeesus oli ja on rikas. Hän on kaiken Omistaja. Silti Hän tuli köyhän ihmisen tasolle. Miksi Hän teki niin? "- - että te hänen köyhyydestään rikastuisitte."
Tiedätkö, että maassamme on tuhansia ihmisiä, jotka ovat osattomia siitä rikkaasta elämästä, jonka Jumala tahtoisi lahjoittaa heille Jeesuksen kautta? Sinun ja minun etuoikeutena on kertoa siitä heille! Haluatko olla mukana tämän viestin viejänä? Oletko ajatellut, että yhden ihmisen johdattaminen Kristuksen luo on miljoona kertaa arvokkaampi kuin kaikki katoavan maailman aarteet? Vaikka itse olemme köyhiä, saamme opastaa sisäisen puutteen ja köyhyyden keskellä eläviä lähimmäisiämme Hänen luoksensa, joka on "rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat." Haastan sinua mukaan tähän jaloon työhön. Otatko haasteen vastaan?