Kampanjat / Paras on edessä / Parasta lapsille -keräys sunnuntai 5.9.2010
Operaatio Hyvä Sanoma
Lauluista kaunein
Game of life
Paras on edessä
Ajankohtaista
Parasta lapsille -keräys
LAPSITYÖN LINJAUKSET
Julkilausuma
Uutisointi
Materiaalipankki
Aikaisempia hankkeita

PARASTA LAPSILLE -KERÄYS

Helluntaiherätyksen Talvipäivät myönsivät hankkeelle valtakunnallisen keräysluvan vuodelle 2010.  Valtakunnallinen keräys esitetään toteutettavaksi jokaisessa helluntaiseurakunnassa erikseen järjestettävässä Parasta lapsille -tilaisuudessa.

Parasta lapsille -tilaisuus on tarkoitettu perhekirkko-luonteiseksi tilaisuudeksi, joka on suunnattu koko seurakunnalle mutta erityisesti lapsiperheille. Tilaisuudesta vastaavat seurakunnan lapsi- ja perhetyöntekijät ja sen tarkoitus on kiinnittää seurakunnan huomio lapsityöhön ja sen vahvistamiseen sekä Paras on edessä -hankkeeseen.

Paras on edessä -hanke 2010 – 2011
Hanke keskittyy kolmeen kokonaisuuteen, joiden toteuttamiseksi
suoritetaan seurakunnissa myös valtakunnallinen Parasta lapsille -keräys

Tavoitteet ja keräyksestä menevät osuudet

  1. Valmistamme seurakuntien käyttöön lasten kasvatus- ja opetussuunnitelmamateriaalin eri ikäryhmille. Voimme osoittaa tehtävään osa-aikaisesti palkatun henkilön kahdeksi vuodeksi, joka vastaa materiaalin kokoamisesta ja valmiiksi saattamisesta yhdessä Ison Kirjan lapsi- ja nuorisotyön kanssa. Keräyksen tuotosta 60% käytetään tähän.
  2. Tuemme lapsi- ja koulutyön avulla alueita, kuntia tai kaupunginosia, joissa hengellinen työ on vähäistä. Tuen ensisijaisena tavoitteena on käynnistää alueellista ja paikallista koulutyötä sekä kerhotoimintaa uusilla alueilla. Keräyksen tuotosta 30% käytetään tähän.
  3. Vahvistamme lapsi- ja perhetyötä tekevien yhdistysten ja työryhmien yhteistyötä. Kokoamme lapsi- ja perhetyön toimijoita yhteen kehittämään lapsi- ja perhetyön kokonaisuutta ja palvelutarjontaa seurakunnille. Tiedotamme seurakuntia käytettävissä olevista palveluista. Keräyksen tuotosta 10% käytetään tähän.

Hankkeen materiaali-, järjestely- ja hallintokulut sisältyvät yllämainittuihin osuuksiin. Keräystavoitteemme on 80.000 euroa.

 

 

Parasta lapsille
tilitykset:

Sampo
800010 - 1501809
Viitenumero: 3382 

 

 

Hyvä Sanoma -palvelut, Kauppatie 117, 62200 Kauhava. Puh. 0400 444 804, email: info(at)hyvasanomapalvelut.fi