Operaatio Hyvä Sanoma
Lauluista kaunein
Game of life
Aikaisempia hankkeita
|
Uutisointi
Näillä sivuilla voit lukea RV-lehden, muiden lehtien ja mahdollisesti myös muiden medioiden uutisointia tai kirjoituksia Paras on edessä -hankkeesta. Kirjoitukset ovat vapaasti seurakuntien ja hankkeen tiedottamisen käytettävissä - kirjoittaja on aina hyvä mainita.
Lapsityöhön uutta nostetta
Lasten ja perheiden hyvinvointi on yhteiskuntamme tärkeimpiä haasteita. Kysymys on yksilöiden sosiaalisesta toimintakyvystä, mutta entistä enemmän myös yhteiskunnan taloudesta. Syrjäytymisen aiheuttamat ongelmat ovat tuoneet viime vuosina päättäjien maksettavaksi yhä suuremman laskun.
Lasten hyvinvointiin liittyviä kysymyksiä lähestytään yhteiskunnallisessa keskustelussa usein oikeusajattelun kautta. Lapsen oikeuksien yleissopimus hyväksyttiin YK:n yleiskokouksessa vuonna 1989. Suomi liittyi siihen kahta vuotta myöhemmin. Sopimus velvoittaa valtiota, kuntia, lasten vanhempia ja muita aikuisia asettamaan lapsen etusijalle kaikessa julkisessa päätöksenteossa. Kuntien lapsipoliittiset ohjelmat ja lapsiasiavaltuutetun viran perustaminen viestivät asian yhteiskunnallisesta painoarvosta.
Käsitteellä lapsi tarkoitetaan maamme lainsäädännössä kaikkia alle 18-vuotiaita. Heitä on reilusti yli miljoona, ja noin viidennes heistä voi pahoin. Lastensuojelun palveluja tarvitsevien...
Lue koko pääkirjoitus (RV 5/2008) vasemmalta avautuvasta linkistä! |

 Klikkaa logoa ja tilaa RV-lehti!
| |
Hyvä
Sanoma -palvelut, Kauppatie 117, 62200 Kauhava. Puh. 0400 444 804,
email: info(at)hyvasanomapalvelut.fi |
|